Olemme tehneet työtä yhdessä jo pitkään. Alkuun emme mitään yhdessä. Satunnaisia kohtaamisia jossain. Kunnes vajaa vuosi sitten minulle osoitettiin työtehtävä, jonka tiimoilta ihan vähän enemmän alettiin tehdä työtä yhdessä.
Vähitellen on työn tekemisen tiimoilta tullut yhteisiä epäonnistumisia ja yhteisiä onnistumisia.
En tiedä mitä tapahtui yhtäkkiä, mutta eräänä päivänä asiat vain näyttäytyivät erilaisina kuin ennen. Yhtäkkiä huomasin silmät. Huomasin hymyn. Kiinnitin huomiota kosketukseen. Meille syntyi yhteys.
Aloin testata ajatusta. Rakentaa kiintymystä. Osin tietoisesti, osin tahtomattani. Ja tuli ilmeiseksi, että me viihdymme yhdessä. Työn tekemisen kannalta äärimmäisen arvokasta. Pystymme rakentamaan tästä erinomaisen toimivan kombon. Haluan vaalia sitä.
Mutta sitten se ilkeä puoli minussa nostaa päätään. Entä jos se olisi enemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti